Voi *piip* nyt taas!

 Mietin aina välillä, että mahtaako otsassani oikeasti lukea otsikon mukainen virke? Siltä se ainakin tuntuu suhteellisen usein. Nykyään yhteiskunta ja kanssaihmiset tuntuvat vaativan äideiltä aivan uskomattoman paljon. Eikä edes se vaatiminen riitä, vaan sen lisäksi vielä kävellään yli monissa asioissa, kaikkia päätöksiäsi ja tekojasi arvostellaan ja joku tietää aina paremmin, ihan vain sen takia, että olet äiti. Kuulostaako tutulta? Itse en aikanaan edes ollut oikeastaan huomannut tätä seikkaa, sen huomaamiseen meni hetki ja sekin kävi vahingossa. En muista enää mikä uutinen oli kyseessä, mutta se avasi silmäni useita vuosia sitten sille, miten paljon äideiltä oikeasti nykyään vaaditaan ja miten paljon äitejä arvostellaan. Sen jälkeen olen katsonut jotenkin uusin silmin ympärilleni ja alkanut nähdä ihan eri tavalla niitä vaatimuksia, olettamuksia ja odotuksia, joita käsittelen tässä artikkelissa. Kyllähän sitä aina huomasi joitakin viitteitä asiassa, minä esimerkiksi huomasin tiettyä

Tätä artikkelia oli hyvin vaikea kirjoittaa, koska se vaati näiden uudelleen äänitettyjen Muumien katsomista. Siis ai että minä inhoan niitä! Olen itse kasvanut alkuperäisten Muumien parissa, joten nämä uudet äänet raastavat jotakin syvältä sisältä, tuntui mahassa ja sydämessä asti, kun katsoin noita uusia. Tuli tunne, että petin vanhat Muumit! Parhaiten kuvaava tunne oli varmaankin sellainen, että joku olisi raastanut sisuskaluja punaisena hohkaavalla raastimella ja jauhanut samalla jalkoja lihamyllyllä, tuntui nimittäin varpaissa asti. Muumien sielu on mennyttä Voisin tähän väliin vielä mainita, että kirjoitan Muumilaakson tarinoita-animaatiosarjasta. Nykyään erilaisia Muumi-sarjoja on yllättävän paljon, joten koin tarpeelliseksi mainita tästä vielä erikseen, jotta ei mene sarjat kenelläkään sekaisin. Jos olet katsonut Muumeja vanhalla Ylen ääniraidalla, voit varmasti kuulla päässäsi Pikku Myyn, Muumimamman, Muumipapan ja muiden hahmojen äänet selvästi, ne vain i