Banaani - hedelmämaailman suurin ihmisoikeusrikos

Kun kuorit banaanin välipalaksi, et varmasti tule ajatelleeksi, miten paljon sen historiaan liittyy rikollisuutta. Banaani on niin arkipäiväinen hedelmä ja sen voi kokea vähän tylsäksikin, mutta jos katsot banaanin alkuperää, se on kaikkea muuta kuin yksitoikkoinen ja tylsä.

Uskoisitko jos kertoisin, että banaanin historiasta löytyy ihmisoikeusmurha, salaliittoja, propagandaa ja vallankaappauksia? Ihmisiä kuoli ja hallitukset vaihtuivat mielivaltaisesti, kaikki vain banaanin tähden. Kannattaa uskoa, koska kaikkea sitä sieltä löytyy. Arkipäiväinen hedelmä ei näyttäydy enää koskaan samassa valossa, luettuasi tämän artikkelin.

Missä banaani kasvaa, mistä kaikki alkoi?

Banaanit kasvoivat alunperin kaakkois-Aasiassa ja eurooppalaiset löysivät ne valloitusreissuillaan noin 400 vuotta sitten. Portugalilaiset toivat banaanin paremmin tietoisuuteen tuodessaan hedelmiä mukanaan amerikkalaisille, mutta edelleen ne olivat todella tuntemattomia muualla maailmassa, kuin kasvumaissaan. 1870-luvulla, muutama sata vuotta eurooppalaisten jälkeen, amerikkalainen Lorenzo Dow Baker, bisnesmies ja seilori löysi banaanin Jamaikalta. Banaani oli tuohon aikaan Yhdysvalloissa edelleen kovin tuntematon ja jännittävän eksoottinen hedelmä, joten Lorenzo näki markkinaraon.

Hän alkoi myydä banaania amerikkalaisille, jotka rakastuivat heti tähän uuteen hedelmään. Lähellä 1800-luvun loppua banaani oli vallannut amerikkalaisten mielet ja banaani oli niin sanotusti in. Satamia nimettiin ”Banaani-laitureiksi” ja banaania virtasi ympäri Amerikkaa valtavia määriä.

Suosio ja kysyntä kasvoi, mutta banaani on herkkä ja nopeasti pilaantuva hedelmä, joten oltiin ongelman edessä. Miten banaanit saadaan Amerikkaan pitkän matkan takaa, kauppoihin ja myytyä, ennen kuin banaani on pilalla? Amerikkalaisen ahneuden vastaus: hallitse ketjua alusta asti, valtaa muiden maat ja levittäydy mahdollisimman laajasti. Rakenna muiden maat täyteen raideliikennettä ja valtaa vesireitit. Hallitse kaikkea.

Ja niin vuonna 1899 oli syntynyt ihmiskuntamme yksi suurista ihmisoikeusrikoksen tulevista tekijöistä: United Fruit Company.

United Fruit Company

Banaania kasvoi runsaasti Keski-Amerikassa, joten United Fruit Company suuntasi katseensa sinne. No mehän kaikki tiedämme, miten suuruudenhulluja amerikkalaiset halutessaan osaavat olla, eikö? Joten ei ole mikään ihme, ettei tälle yhtiölle riittänyt koko tuotantoketjun hallitseminen alusta lähtien, vaan he halusivat hallita farmeilla työskenteleviä ihmisiä, heidän maataan, kotejaan, kauppojaan, aivan kaikkea.

Hyvin nopeasti yhtiö omisti viidesosan Guatemalan viljeltävästä maasta ja oli kasvanut maan suurimmaksi yritykseksi. Toki yhtiö omisti myös kaikki maahan rakentamansa junaraiteet, radio infrastruktuurin ja myös radio-asemat. Ihan kuin tämä ei vielä olisi riittänyt, vuonna 1901 Guatemalan hallitus palkkasi yhtiön hoitamaan maan postilaitoksen toiminnan. Siis oikeasti, hedelmäyrityksen? Mitä ihmeen tekoa hedelmäyhtiöllä on postin kanssa? Ehkä meilläkin hedelmäyritys hoitaa postin jakelun Suomessa, selittäisi ainakin Postin nykyisen pätevyyden...

No tämäkään, yllätys yllätys, ei vielä yhtiölle riittänyt. He olivat vallanneet käytännössä jo koko Keski-Amerikan, mutta lisää oli silti saatava. Joten mitäs nyt sitten tehdään? No tietenkin yritetään kasvattaa banaaneista saatavaa voittoa entisestään, mutta millä tavalla? Tietysti saamalla ihmiset työskentelemään melkein ilmaiseksi!

Mikä olisikaan parempi idea? Maksaa työläisille olematonta palkkaa, itse keksityllä valuutalla. Käytännössä tämä toteutettiin niin, että työntekijöille ”maksettiin” liki olematon palkka kupongeilla, jotka kelpasivat sopivasti vain yhtiön omistamissa kaupoissa. Joten kyllä, nyt yhtiöllä oli jo oma valuuttakin. Olisi kyllä kätevää jos itsekin voisi vain perustaa oman valuutan ja päättää miten arvokasta se on. Pitäisiköhän kokeilla?

Nyt yhtiö oli jo aivan massiivinen ja oli ottanut hoitaakseen aika omituisiakin tehtäviä hedelmäyritykselle. Kuten postilaitoksen toiminnan ja radio-asemien omistamisen. Mutta ei, tämäkään ei vielä riittänyt. Yhtiöllä nimittäin oli myös oma laivasto, jolla ei toki pelkästään kuljetettu hedelmiä, siihen touhuun oli vielä omat rahtialukset. Yhtiöllä oli todellakin oma laivasto, joka koostui 93 sotalaivasta, tämä laivasto kantoi nimeä Great White Fleet. Näillä laivoilla oli hyvä myös kuljettaa ihmisiä risteilyillä ympäri maailmaa. Siis mihin hiivattiin hedelmäyritys tarvitsee sotalaivastoa?

Kuva: Wikipedia/ Laivaston mainos

Kuva: Wikipedia/ Laivaston menu

Yhtiöllä oli näppinsä pelissä joka puolella ja he vaikuttivat kaikkialla maassa, joten yhtiö saikin espanjankielessä lisänimen El Pulpo, joka tarkoittaa mustekalaa. Aika osuva nimi, ettenkö sanoisi. Sen lisäksi, että mustekalojen lonkerot yltävät kaikkialle, niiden imukupit tarraavat joka paikkaan kuin takiaiset, eikä niistä pääse helpolla irti omin avuin. Eli tosiaan hyvin kuvaava lisänimi.

Kuva: Martin Antonini

Vallankaappaus

Kun ihminen kestää tarpeeksi pitkään epäoikeudenmukaisuutta ja nielee kiukkunsa, lopulta se nousee pintaan ja edessä on väistämätön patoutuneiden tunteiden purkaus. Yhtiön työntekijät kestivät pitkään epäinhimillisiä työskentelyoloja ja huonoa kohtelua, joten vuonna 1911 Hondurasissa ihmiset saivat tarpeekseen tästä. He halusivat maansa takaisin, mutta tästähän yhtiö ei todellakaan pitänyt.

UFCO ratkaisi tilanteen siltä erää niin, että se kasasi yksityisarmeijan helpottamaan työtään; kaatamaan maan hallituksen. Yhtiö syöksi maan silloisen presidentin Miguel R. Davilan vallasta ja valitsi itselleen suotuisamman vaihtoehdon, Manuel Bonillan valtaan. Miksi? Yksinkertaisesti siksi, että uusi presidentti antoi yhtiön rauhassa tehdä mitä halusivat ja vielä bonuksena antoi yhtiölle ison verohelpotuksen. Työläisetkin rauhoittuivat samalla hetkeksi aikaa.

Hiljalleen ihmisille alkoi riittämään tämä touhu, mutta yhtiöllä oli iso ässä hihassaan; Yhdysvaltojen armeija ja Teddy Roosevelt. 1900-luvun alussa Yhdysvallat tunkeutui pelkästään Hondurasiin seitsemän kertaa, ihan vain suojatakseen UFCOn toimintaa, jotta he saivat tehdä mitä halusivat, jonkun toisten mailla. Eikä maan asukkailla tai edes maan hallituksella ollut asiaan mitään sanomista. Ja jos olisikin ollut, yhtiö olisi taas vain vaihtanut hallituksen mieleiseensä.

Ihmisoikeusmurha

1920-luvulla asiat ottivat käänteen entistä huonompaan suuntaan. Tarkemmin, vuonna 1928 Kolumbiassa muutama yhtiön työntekijä päätti lopettaa työskentelyn, protestina työskentelyolosuhteille. Yhtiön mielestä työläisten vaatimukset olivat kohtuuttomia. No mitä nämä vaatimukset sitten olivat?

Vaatimukset olivat niinkin hurjia, kuin muun muassa;

6 päiväinen työviikko 7 päiväisen sijasta
palkanmaksu oikealla rahalla ja viikoittain
hygieeniset asuntolat
korvaus työtapaturmista

Eivät kyllä kuulosta kovin kohtuuttomilta vaatimuksilta minun korvaani, mutta yhtiöhän oli täysin toista mieltä, heidän mielestään tällainen peli ei vedellyt sitten alkuunkaan.

UFCO tietysti kieltäytyi edes neuvottelemasta asioista työntekijöiden kanssa ja sen sijasta ottivatkin yhteyttä Yhdysvaltoihin, kuinkas muutenkaan. Yksi taikasana sinne päin ja homma tuli hoidettua; kommunismi ja Yhdysvalloille tuli vipinää kinttuun. UFCO sai vastauksen, että mikäli Kolumbian armeija ei puutu asiaan, Yhdysvallat antaa asialle tukensa ja saapuu apuun pelastamaan raukka-UFCOn kamalien ja julmien kommunistien kynsistä.

Lakon johtajina pidetään seuraavia miehiä; Pedro M. Del Río, Bernardino Guerrero, Raúl Eduardo Mahecha, Nicanor Serrano ja Erasmo Coronell.

Kuva: Wikipedia/ 1) Bernardino Guerrero (sai surmansa massamurhassa), 2) Nicanor Serrano, 3) Pedro M. Del Río, 4) Raúl Eduardo Mahecha, 5) Erasmo Coronell (sai surmansa massamurhassa).

Tässä vaiheessa voisinkin nostaa sen esille, että kyseessä oli tosiaan viiden työläisen aloittama lakko, ei siis todellakaan mikään koko maan kattava vallankumous tai kapina, vaan muutaman työläisen vaatimia inhimillisiä työoloja. Jostain ihmeen syystä silti tämä ”valtava” kapina oli Yhdysvaltojen hallituksen prioriteettilistalla ykkösenä. Eikä toki kenelläkään käynyt mielessä keskustella näistä työläisten vaatimuksista, jotka eivät todellakaan olleet mitään kohtuuttomia.

No Kolumbia ei tietenkään halunnut suututtaa Yhdysvaltoja -sinänsä ihan fiksua-, joten he lähettivät omat joukkonsa lopettamaan työläisten lakon. Joukkojen saamassa määräyksessä oli maininta ”not spare a ammunition”. Vapaasti suomennettuna tuo kääntyy muotoon ”älkää säästäkö ammuksia”. Ja edelleen, puhumme viiden työläisen aloittamasta lakosta, jotta he saisivat inhimilliset työskentelyolot ja oikeaa palkkaa työstään. Kylläpä on kauheita vaatimuksia ollut, olisi vallan pitänyt antaa ihmisarvoa ihmisille!

Joulukuun 5.päivä vuonna 1928 protestoijat olivat leiriytyneet Ciénagan kaupungin keskustan liepeille. Paikalla on arvioitu olleen yhteensä noin 1500 ihmistä, kun Kolumbian armeija saapui paikalle teurastamaan heidät. Kaikki, miehet, naiset ja lapset, tulivat murhatuiksi oman maansa armeijan toimesta, takapiruna toimien Yhdysvallat. Massamurha vain siksi, että Yhdysvaltalainen yhtiö ei halunnut maksaa heille kunnollista palkkaa ja antaa heille ihmisarvoa. Tapahtuma kantaakin surullista nimeä ”Banana Massacre”, vapaasti suomennettuna ”Banaani massamurha”. Eri lähteiden välillä on suuriakin eroja sen tiedon välillä, miten monta ihmistä sai surmansa tuolloin. Arviot kuolleiden määristä sijoittuvat 47-2000 uhrin välille. Myös kaksi lakon aloittajista, Bernardino Guerrero ja Erasmo Coronell saivat surmansa tässä massamurhassa.

Vallankaappaus, taas

Kelataan eteenpäin, 1950-luvulle ja hypätään Guatemalaan. UFCO tahkoaa isoja rahoja ja omistaa melkein puolet Guatemalan viljeltävästä maasta verovapaasti. Yhtiöllä menee hyvin, maalla ei niinkään.

Kuitenkin auringonpilkahdus on näkyvissä, koska maan sen hetkinen presidentti, Jacobo Árbenz, joka on valittu demokraattisesti maan johtoon, yrittää muuttaa asioita. Hän haluaa ottaa UFCOlta maat takaisin ja jakaa ne köyhille guatemalalaisille.

Arvaatkin jo varmaan, UFCO ei pitänyt tästä. Miksi olisikaan pitänyt, eiväthän vallanhimoiset johtajat koskaan pidä siitä, että joku muu saisi jotakin ja he eivät tai että joku nyt vain hyppii varpaille tai naamataulu vain sattuu nyppimään. Sen sijaan, että yhtiö olisi puhunut asioista suoraan Guatemalan hallituksen kanssa, he kipittivät Valkoiseen taloon huutamaan kommunismia ja sehän toimi, taas. Miksikäs sitä toimivaa muuttamaan?

Kuva: Wikipedia

UFCO palkkasi viestittäjän, joka sattumoisin oli Sigmund Freudin sukulaispoika. Hän työskenteli uutistoimistojen kanssa, jotka tekaisivat ison kasan valheellisia tarinoita ja uutisia, jotka sopivasti kertoivat Árbenzin kytköksistä, mihinkäs muuhunkaan kuin kommunismiin. Kyseessä ei edes ollut vain muutamia tarinoita, vaan hän teki hyvät pohjatyöt saadakseen ajatuksen läpi. Tätä tarvetta varten hän perusti valheellisen sanomalehden, loi valheellisia uutisia presidentin kytköksistä kommunismiin ja sitten levitti tätä sanomalehteä eduskuntaan.

Tämä istutti ajatuksen päättävien tahojen mieliin, että UFCO itse asiassa olikin se hyvä kaveri tässä tapauksessa ja Árbenz olisi kommunisti. Ja taas, taikasana toimi. Silloinen presidentti, Dwight D. Eisenhower, lähetti CIA:n syöksemään Árbenzin vallasta ja ”pelastamaan” banaanityöläiset. CIA meni ja etsi joukon kapinallisia, antoi heille rahaa ja koulutti heistä sotilaita. Kapinallisten johtajasta löytyikin sitten Guatemalan tuleva presidentti, joka oli sopivasti myötämielinen Yhdysvaltoja kohtaan. Kuinkas sattuikaan näin sopivasti, taas jälleen kerran.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt, vaan kansakin piti saada kääntymään johtajaansa vastaan ennen johdon vaihtoa, joten hallituksenvastainen radio-ohjelma ja kova propaganda alkoi. Kätevä tapa aivopestä kansalaisia ja se toimi, Guatemalan kansa kääntyi hallitustaan ja johtajaansa vastaan.

Merijalkaväki saapui paikalle, Nicaraguan keskustaan ammuttiin pommeja ja sotilaat valtasivat hallituksen, Guatemalan oman armeijan oli pakko antautua. Vallasta syöksyn aikana ja sen jälkeen yli 9000 Árbenzin kannattajaa pidätettiin. Sitten kuvaan tuli uusi presidentti, joka olikin jo valittu UFCOlle edullisesta ehdokkaasta, eli ainoasta ehdokkaasta.

Tämä oli tappoisku Guatemalan demokratialle, eikä se siitä toistaiseksi ole elpynyt ennalleen. Vain, koska Yhdysvaltalaisen yhtiön piti olla niin ahne, että mikään ei koskaan riittänyt, mikään ei ollut tarpeeksi, vaan oli pakko saada lisää ja lisää. Amerikkalainen ahneus ei todellakaan tunne rajoja.

Kuva: Wikipedia/ Banaani rahtialus

Hyvä markkinointi

Ahneus kävi kyllä omaan nilkkaan, mutta lopulta se poikikin vain lisää rahaa. UFCO toimitti jo liikaa banaaneja Yhdysvaltoihin, koska kysyntä ei kasvanut yhtä nopeasti. Banaaneja alkoi siis kasaantua ja ne piti saada johonkin, jotta rahan tulo jatkuisi katkeamattomana ja yhä kasvavana virtana. UFCO aloitti siis massiivisen markkinoinnin banaaneille.

Yhtiö maksoi lääkäreille, jotta nämä kirjoittaisivat akateemisia artikkeleita banaaneista ja niiden hyödyistä terveydelle. Yhtiö solmi sopimuksen Kellogg’sin kanssa, jotta Kellogg’s markkinoisi banaania muroihin lisättäväksi. Banaania mainostettiin pienten lasten äideille, luotiin reseptikirjoja vain banaaneille, jopa kirja, joka ohjeisti miten banaaneilla voi koristella. Banaanit muuttuivat suunnilleen maailman terveellisimmäksi ruoaksi.

Kuva: Pixabay

Meillä Suomessakin tunnetuin ja menestynein markkinointi on kuitenkin Chiquita, varmasti kaikki tuntevat merkin. Siinä on malliesimerkki onnistuneesta markkinoinnista, koska voi sanoa, että ”koko maailma” tietää siitä. Koska tämäkin yhtiö on yhdysvaltalainen, heitä ei luonnollisestikaan kiinnostanut, että banaanit oli kuvainnollisesti kuorrutettu verellä, koska rahaa tuli ja sehän on tärkeintä.

On kuitenkin yksi asia, jota ei voi hallita; taudit.

Syömme eri banaania, kuin mistä tämä kaikki alkoi

Luultavasti tiedätkin jo nykyään, että me emme enää syö samoja banaaneja, mistä tämä kaikki sai alkunsa. Tästä saamme kiittää UFCOa. Yhtiö halusi tehdä kaikista banaaneista täysin samanlaisia, joten käyttöön otettiin monokulttuuri. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että viljelmällä viljellään vain yhtä ja samaa lajia, jolloin jokainen kasvi on geneettisesti identtinen. Eli jos yksi kasvi sairastuu, kaikki sairastuvat. Tämä viljelytapa valittiin mistäs muustakaan syystä, kuin rahan takia. Monokulttuuri viljelyssä on edullisin vaihtoehto.

Panamantauti on sieni, joka levisi kuin kulovalkea. Se tuhosi banaaniviljelmät 1950-luvulla ja silloisen markkinoilla olleen banaanilajikkeen, Gros Michelin, liki kokonaan. Monokulttuuri itsessään ei ole iso ongelma, mutta silloin se muuttuu ongelmaksi, kun jo vain yhden viljelmän koko voi olla jopa monta tuhatta hehtaaria. Ennen kuin tauti on edes huomattu tai saatu kuriin ensimmäisellä saastuneella viljelmällä, se on siirtynyt jo toiselle ja kolmannellekin viljelmälle, joiden koko on tosiaan massiivinen. Ja tämän takia saamme kiittää UFCOa alkuperäisen lajikkeen melkein kokonaan tuhoutumisesta, koska oli pakko ahnehtia ja kasvattaa viljelmät liian isoiksi sen aikaiselle kalustolle, jotta sen leviäminen olisi ehditty estää sen aikaisella tekniikalla.

UFCOn omistamien plantaasien koko oli yhteensä 1,416,399 hehtaaria, joka on aivan valtava luku. Jotta saat paremmin hahmotettua, miten isosta alueesta oikein oli kyse, mieti Suomessa vaikka Pirkanmaata. Tuo plantaasien valtaama alue oli isompi, kuin koko Pirkanmaan maa-alue yhteensä.

UFCO oli lirissä. Yhtiö oli rakentanut kokonaisen imperiumin banaanien varaan ja nyt se oli vaarassa tuhoutua. Yhtiö alkoi etsiä uusia banaaneja ja saikin tietää, että maailmassa on itse asiassa aika pirun monta banaania, jopa sinisiä banaaneja. Siniset eivät kuitenkaan missään nimessä käyneet, koska Amerikassa ihmiset ostivat paljon ulkonäön perusteella, joten etsintä jatkui. Lopulta Englannissa onnistuttiin vuosien tutkimusten jälkeen kasvattamaan siemenistä banaaneja, jotka muistuttivat hyvin paljon alkuperäisiä banaaneja. Ja niin oli syntynyt Cavendish-banaani, jota mekin syömme tänä päivänä. Panamantauti ei tarttunut tähän lajikkeeseen.

Gros Micheliä saa vielä, jos osaa etsiä. Helppoa se ei ole, eivätkä sadot ole isoja. Maailmassa on kourallinen farmeja, jotka lajiketta vielä kasvattavat. Gros Micheliä maistaneet sanovat sen olevan paljon makeampi ja paremman makuinen, mitä Cavendish. Niissä on myös pieni väriero ja monet ovat sanoneet, että Gros Michelissä on parempi rakenne. Haluaisinpa päästä maistamaan joskus.

Mitä United Fruit Companylle tapahtui?

UFCOa ei tavallaan nykyään enää ole, koska se teki saman tempuin kuin jokainen liian huonoon valoon joutunut yritys tekee; muutti nimensä. Yritys lakkasi olemasta vuonna 1970, kun se fuusioitui herra Eli M. Blackin omistamaan AMK-yhtiöön ja vaihtoi nimekseen United Brands Company.

Vuonna 1984 yhtiön nimi muuttui taas ja se nimi onkin todella tuttu monelle. Yhtiö kantaa nykyään nimeä Chiquita Brands International, eli kyllä, UFCO on nykyään Chiquita.

Banaani tuhoutuu taas?

Panamantauti, joka pyyhkäisi melkein kokonaan kartalta Gros Michelin, on palannut. Tauti on mutatoitunut ja nyt se pystyy tartuttamaan myös Cavendishin. Tauti on pirullinen, se tartuttaa banaanipuut sisältä päin, ilman että sitä huomaa. Kun sieni on tarttunut, se estää kasvattamisen enää uudelleen alueella, koska sientä jää aina vähän maahan. Joten jos se pystyy tartuttamaan tietyn lajikkeen, se tartuttaa sen uudestaankin, koska sitä jää aina vähän johonkin. Nyt siis tarvitaan taas uusi lajike, joka on resistenssi Panamantaudille.

Mutatoinut tauti on iskenyt pahasti Filippiineille ja vuonna 2019 siitä raportoitiin myös Kolumbiasta. Myös monet muut maat, jotka ovat tärkeitä banaanin toimittajia, ovat raportoineet tästä mutatoituneesta taudista.

Tutkijat ovat kuitenkin mahdollisesti onnistuneet kehittämään uuden, geenimanipuloidun Cavendish-lajikkeen, johon tauti ei ole ainakaan vielä tarttunut. Markkinoille lajike ei vielä kuitenkaan ole tulossa, koska kokeet jatkuvat vielä.

Saa nähdä, jäämmekö kokonaan ilman banaaneja. Ei tässä oikein muuta voi sanoa, kuin että historialla on tapana toistaa itseään ja ahne saa aina palkkansa, ikävän usein kyllä rahan muodossa, mutta ei onneksi aina. Kaikkea ei vain voi hallita rahankiilto silmissä. Ihminen ei kyllä ota opikseen virheistä, ei ainakaan amerikkalainen yhtiön johto.

Kuva: Pixabay

Sain vinkin tähän aiheeseen mieheltäni. Aluksi ajattelin, että miksi ihmeessä kirjoittaisin banaaneista, kuulostaapa tylsältä aiheelta. Enhän minä halua kirjoittaa banaanista, mitä siitä edes voisi kirjoittaa? Tutkin kuitenkin hieman aihetta ja yllätyin, miten villi banaanin alkuperä onkaan. Sitten tutkin aihetta lisää ja aina vain äimistyin enemmän ja nopeasti halusinkin kirjoittaa banaanista. En olisi koskaan voinut kuvitellakaan, mitä kaikkea voi olla banaanin taustalla.

Lupasin sinulle tämän artikkelin alussa, ettet enää katso banaania samalla tavalla kuin ennen, kunhan olet lukenut artikkelin. Pitikö lupaukseni? Minulle se nimittäin ainakin piti, aina kun näen banaanin jossakin tai banaani tulee puheeksi, mieleeni nousee tässä artikkelissani kirjoittamiani asioita. En vain enää näe banaania samalla tavalla kuin aiemmin, ei se ole minulle enää se sama tylsä ja arkipäiväinen hedelmä.

Mitä mieltä sinä olet uusista geenimanipuloiduista banaaneista? Oletko päässyt maistamaan Gros Micheliä? Tiesitkö, mitä kaikkea banaanin alkuperään liittyy?

_________________________________________________________________________________________________________________________________
Lähteet:

Lorenzo Dow Baker:

https://en.wikipedia.org/wiki/Lorenzo_Dow_Baker

United Fruit Company:

https://en.wikipedia.org/wiki/United_Fruit_Company

Great White Fleet:

https://en.wikipedia.org/wiki/Great_White_Fleet

Miguel R. Davila:

https://en.wikipedia.org/wiki/Miguel_R._D%C3%A1vila

Manuel Bonilla:

https://en.wikipedia.org/wiki/Manuel_Bonilla

Theodore Roosevelt: